September 19, 2017

Työ ja talous: Malta houkuttelee suomalaisia töihin rahapeliyhtiöihin

Välimerellä sijaitseva Maltan saarivaltio on noussut suomalaisille erittäin houkuttavaksi työllistymisvaihtoehdoksi. Asiaan on kaksi selkeää syytä – houkuttelevat uranäkymät sekä aurinkoinen sää. Pessimististenkin arvioiden mukaan saarella nähdään aurinko yli 300 päivänä vuodessa. Saaren suosion nousuun on reagoitu myös lentoliikenteessä, sillä Finnair on järjestänyt Luqan lentokentälle suoria lentoja jo parin vuoden ajan.

Käsittelemme tässä artikkelissa syitä, joiden takia suomalaiset ovat intoutuneet muuttamaan tuhansia kilometrejä etelään uusien haasteiden perässä.

Kansainvälinen ilmapiiri

Vaikka Malta on pieni saarivaltio, on siellä paljon muualta tulleita ihmisiä. Paikallinen elämänasenne on huoleton ja kansainvälinen. Erityisesti peliyhtiöt ja niiden yhteistyökumppanit toimivat tietyillä alueilla ympäri maailmaa ja houkuttelevat näissä maissa syntyneitä ja kasvaneita työntekijöitä Maltan toimitiloihinsa. Jos kaipaa seuraa nimenomaan suomalaisista ulkomailla, voi heihin tutustua etukäteen vaikkapa sosiaalisessa median välityksellä.

Vaihtuvuus on Maltalla suurta, mikä on sekä hyvä että huono asia. Uudet tulokkaat toivotetaan lämpimästi vastaan ja otetaan mukaan aktiviteetteihin, joten ystäviä on helppo saada heti alusta alkaen. Tämä madaltaa myös kynnystä muuttoon, sillä monia saattaa mietityttää juuri sosiaaliseen elämään liittyvät haasteet. Sama asia näkyy myös toisin päin – ihmiset saattavat asua saarella vain lyhyen aikaa, minkä ansiosta ystävyys- ja työsuhteet saattavat tulla nopeasti tien päähän.

Työllisyystilanne

Vaikka Suomen taloustilanne on ollut parantumaan päin, tuntuu työhaku silti edelleen takkuavan. Satojen hakemusten lähettämisestä huolimatta voi käydä niin, ettei kutsua tule edes haastatteluun. Asia on erittäin ikävä erityisesti vastavalmistuneiden nuorten aikuisten kannalta, jotka tarvitsevat alan kokemusta edetäkseen urallaan eteenpäin. Työkokemuksen saavuttaminen on kuitenkin vaikeaa, varsinkin jos ensimmäisen työpaikan saanti tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Tilanne on aivan päinvastainen Maltalla, jossa suomalaisesta työvoimasta on huutava pula. Töiden saanti onnistuu huomattavasti helpommin kuin kotimaassa, mikä on yksi keskeisimmistä syistä muuttaa töiden perässä ulkomaille. Erityisesti Maltan peliyhtiöihin hakeminen onnistuu digitaalisen teknologian myötä helpommin kuin koskaan. Hakemuksen voi laittaa suoraan yhtiöiden kotisivuilta, minkä jälkeen voi keskittyä odottamaan, miten hakuprosessi etenee. Haastattelut tehdään kätevästi yleensä Skypen välityksellä tai parhaassa tapauksessa potentiaalinen hakijakandidaatti lennätetään paikalle yrityksen kustantamana.

Rekrytointiprosessi ei näin ollen riipu paljoakaan siitä, missä ihminen sijaitsee. Peliyhtiöt tiedostavat, kuinka vaikeaa on saada pätevää työvoimaa ja käyttävät näin ollen paljon resursseja saadakseen juuri oikean henkilön yritykseensä.

Uramahdollisuudet

Peliyhtiöiden tarjoamat työpaikat pitävät pääasiassa sisällään markkinoinnin, asiakaspalvelun ja myynnin työpaikkoja. Näissä positioissa on erinomainen tilaisuus oppia uutta, sillä suomenkielisistä paikoista ei ole yhtä kova kilpailu kuin kotimaassa. Erityisesti asiakastukeen haetaan jatkuvasti uutta henkilökuntaa, minkä ansiosta työpaikan saaminen on helppoa.

Maltan palkkataso on myös kilpailukykyinen Suomeen verrattuna. Vaikka maan keskipalkka pyörii 1000 euron kieppeillä, voivat peliyhtiöt maksaa työntekijöilleen lähes yhtä suurta palkkaa kuin Pohjoismaissa. Potentiaalinen työpaikka ei näin ollen jää välttämättä kiinni rahasta, sillä yhtiöiden voisi olla vaikeaa saada työntekijöitä ilman houkuttavaa palkkausta.

Saarivaltion houkutuksena on myös erinomainen urakehitys. Peliyhtiöt kasvavat hurjaa vauhtia, minkä ansiosta ne kasvattavat jatkuvasti henkilöstönsä määrää. Ylennyksien saaminen on huomattavasti helpompaa kuin Suomessa. Titteli saattaa parhaassa tapauksessa kohentua vain muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen. Erityisesti johdon palkat ovatkin todella korkealla tasolla Suomeen verrattuna, mikä on merkittävä tekijä urasuunnittelun kannalta.

Hintataso

Vaikka palkat saattavat joissain tapauksissa olla matalampia kuin Suomessa, kompensoituu tämä kauneusvirhe hintatasoon tutustuessa. Asuntojen hinnat pyörivät pääkaupunkiseudun tasolla, mutta samalla summalla saa huomattavasti enemmän neliöitä. Palveluiden käyttö on edullista – hyviä esimerkkejä ovat kampaajat, hieronnat, siivoojat sekä kauneuspalvelut. Lisäksi ravintoloissa ja kahviloissa käyminen on huomattavasti halvempaa kuin kotimaassa, mikä kannustaa käymään ulkona syömässä.

Huokea hintataso näkyy myös matkailussa – Sisiliaan pääsee parhaimmassa tapauksessa vain muutamalla kympillä. Halpalentoyhtiöitä on useita, minkä ansiosta vapaa-ajalla on mahdollista lähteä tutustumaan esimerkiksi Espanjaan, Italiaan tai Kreikkaan erittäin edullisesti. Näiden tekijöiden ansiosta on mahdollista kompensoida intensiivistä työskentelyä palkitsevilla matkoilla, joiden aikana voi nähdä ja oppia kaikenlaista uutta. Samanhintaisista matkoista voi Suomessa vain haaveilla, mikä kannustaa ihmisiä hyppäämään kohti jännittäviä haasteita sekä oppimaan itsestään ennennäkemättömiä asioita.

Edessä elämänmuutos

Maltalle lähteminen tuntuu erittäin houkuttavalta henkilöille, jotka kaipaavat elämäänsä täydellistä muutosta. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa puhtaalta pöydältä kuin siirtyä pimeästä Suomesta valoisalle saarelle? Rahapeliyhtiössä työskenteleminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua täysin uudenlaiseen liiketoimintaan, jonka pariin on vaikea päästä Suomessa.

Maltan harrastusmahdollisuudet voivat niin ikään houkutella elämänmuutokseen. Erinomainen sää mahdollistaa, että vapaa-aikana voi tehdä juuri niitä asioita, joita itseään huvittaa. Purjehtiminen, tennis ja sukeltaminen ovat esimerkkejä lajeista, jotka kuuluvat saaren suosituimpiin vaihtoehtoihin. Kaikkein parasta on, että kausi on pidempi kuin Suomessa, joten edellä mainittuja lajeja voi parhaassa tapauksessa harjoittaa vielä marraskuussa.

Uusiin asioihin ei pidä kuitenkaan suhtautua tuomitsevasti, eikä olettaa, että kaikkien tulisi sujuva yhtä jouhevasti kuin koti-Suomessa. Koti-ikävä saattaa iskeä, mutta siitä pääsee kyllä yli.

Privacy Policy